Munduk Jati, Pendem, Jembrana

Kylämme sijaitsee Länsi-Balilla, jossa perinteinen maaseutuelämä riisinviljelyperinteineen yhä on vallitseva toimeentulomuoto ihmisille.

Kylän elämä rytmittyy arjen askareiden ja lukuisten seremonioiden ympärille. Seremonioita järjestetään viljelykierron eri vaiheissa, perhetapahtumien vuoksi, esi- isien muistoksi ja hindujumalien kunniaksi. Harvoin on sellaista viikkoa, ettei jostain kylältä kuulu gamelan – musiikkia tai papin laulantaa. Moniin näistä seremonioista on mahdollista mennä paikallisen ihmisen kanssa tutustumaan erikseen niin sovittaessa.

Negaran kaupunki

Negaran kaupunkiin palvelujen ääreen ajaa reilun viiden kilometrin matkan noin kymmenessä minuutissa.

Kaupungista löytyvät kaikki peruspalvelut, kuten kaupat, ruokaravintoloita ja tarvittaessa myös lääkäri ja sairaala.

Kaupungin pääväylän varteen sijoittuu upea Jaganatha – temppeli, jonka puistoalueelle on vapaa pääsy vierailla. Temppelialueella on myös amfiteatteri, jossa järjestetään konsertteja ja muita juhlatilaisuuksia silloin tällöin.

Rannalle

Länsi-Balilla rantaelämä on rauhallista. Tummahiekkaisia, autioita rantoja löytyy pitkin rannikkoa, mutta pienten lasten uimapaikaksi monetkaan rannat eivät sovellu voimakkaiden virtausten ja suurien aaltojen vuoksi. Surfaajille ja uimataitoisille sen sijaan monet rannat tarjoavat hienon ympäristön rauhalliseen tai aktiiviseen lomapäivän viettoon, ilman rantakauppiaita.

Aallokosta pitävälle mukava uimaranta heti kaupungin ulkopuolella on Delod Berawah, jonne huviloilta ajelee noin viidessätoista minuutissa. Paikallisten suosiossa turvallisena uimapaikkana ovat Rening Bay meren rannalla ja Gelar- joki vuoren rinteellä. Molempiin ajelee noin viidessätoista minuutissa kauniiden kylämiljöiden läpi. Seikkailijoille elämyksen tarjoaa läheinen Batu Belar vesiputous.

Rannoilla ei ole säännöllistä siivousta, joten meren kuljettamia roskia ja uhrilahjojen jäänteitä rantaviivalta löytyy. Pukukopit ja WC- tilat ovat hyvin vaatimattomia näillä paikallisten suosimilla uimapaikoilla.

Scroll to Top